Sana digitalisaatio . Tiedätkö, mitä se oikein tarkoittaa? Termi on aika moniselitteinen, mutta lyhyesti sillä tarkoitetaan juuri sitä, mitä jo nimestäkin moni osaisi päätellä: aikamme digitalisoitumista. Kaikki on pikku hiljaa siirtymässä sähköiseen muotoon, ja tämä ulottuu jo oikeastaan kaikki alle. Kotimaamme yrittää olla tässä edelläkävijä: täällä digitalisaatio on otettu muun muassa oppilaitoksissa käyttöön ryminällä. Miltä tämä uudistus on sitten tuntunut? No, sillä on tietenkin niin joitakin positiivisia vaikutuksia kuin negatiivisempiakin puolia. Aika yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että koska päättäjillä on ollut tässä asiassa liian kova hoppu, on lopputuloksestakin tullut melko sekava ja kerta kaikkiaan huono.
Miksi digitalisaatiosta sitten valitetaan niin paljon? Onhan se kehitystä ja antaa suunnan tulevaisuudelle. Tämä on totta. Digi hallitsee nykyään auttamattomasti ihmisten elämää – kaikkialla. Sitä ei voida enää pysäyttää, joten on vain luonnollista jatkumoa, että se tuodaan osaksi myös oppilaitosten toimintaa. Voidaan kuitenkin miettiä, täytyykö digiä tunkea ihan joka paikkaan. Jos mietitään vanhoja kunnon nuoruuden opetuksia, kun digiaika oli vasta edessä päin, oli nyrkkisääntö se, että ruutuaika tulisi pitää maksimissaan parissa tunnissa per vuorokausi. Tätä runsaamman digin käytön sanottiin aiheuttavan muun muassa näön huononemista, mikä saattoi pahimmillaan aiheuttaa sen, että vaurioiden korjaamiseen vaadittiin piilolinssit tai silmälasit. Miksi siis yhtäkkiä on tullut sosiaalisesti hyväksyttävää siitä, että oppilas voi pahimmillaan joutua olemaan digilaitteensa ääressä koko koulupäivän, jopa kahdeksan tuntia?
Kaikki varmasti myöntävät, että digi on hyvä lisä opetukseen – se nopeuttaa huomattavasti tiedonhakua ja tuo kuva- ja videoelementit sekä muun muassa pelit osaksi opetusta. Sen käytön voisi kuitenkin jättää vähemmälle – ehkä ihan kaikkea ei tarvitse muuttaa digitaaliseen muotoon? Esimerkiksi lähes 100 prosenttia oppilaista on sitä mieltä, että perinteinen selluloosakirja voittaa mennen tullen uudet, digitaaliset versiot kirjoista. Se, että oppilaat kokevat näin, pitäisi olla tarpeeksi suuntaa antava vinkki siitä, että ehkä digikehitys on mennyt liiankin pitkälle.
Se, missä digitalisaatiouudistukseen kohdistuva negatiivinen energia oikeasti piilee, on varmaankin se, että uudistus on toteutettu turhan mahtipontisesti ja nopealla aikataululla. Päättäjät haluavat maamme olevan yksi johtavimpia, mitä tulee digin käyttöön oppilaitoksissa, minkä takia uudistukset on otettu käyttöön ennätysnopeasti. Kuitenkin tästä johtuen myös sisältö on ollut erittäin vajavaista. Paperilla kaikki näyttää hyvältä: kouluissa on käytössä läppärit, tablettitietokoneet, digikirjat ja sähköiset kokeet. Mutta itse järjestelmä ei käytännössä toimi. Usein digitaaliset sovellukset toimivat huonosti tai vajavaisesti. Niiden käyttö voi olla hankalaa ja itse asiassa viivästyttää asioita sen sijaan että tekisi niistä sujuvampia. Näin ollen digi siis toisinaan toimii omaa perusajatustaan vastaan. Päättäjien mielestä tilanne näyttää hyvältä, mutta ne, jotka uudistuksen kanssa joutuvat elämään ja painimaan, eli opettajat ja oppilaat, kertovat siitä aivan toista. Ehkäpä jos näiden ryhmien mielipiteet otettaisiin paremmin huomioon saataisiin aikaan jotakin parempaa ja toimivampaa? Mistään ei tarvitse karsia – mutta joitakin turhakkeita kyllä voisi ottaa pois. Kun opettajat ja oppilaat ovat tyytyväisiä, paranee koulutyytyväisyyskin varmasti, ja se taas saa aikaan parempia oppimistuloksia.