Nykytiede mahdollistaa paljon sellaisia asioita, joita kehittämällä on mahdollista saada aikaan paljon hyvää elämässämme. Tutkijoiden käsissä on suunnattomasti valtaa erityisesti esimerkiksi geenimuuntelun ja Geenitekniikan saralla. Olisiko vielä viime vuosisadan puolivälissä voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä pystyisimme tarkasti muuntelemaan, uudelleenjärjestelemään tai poistamaan pätkiä DNA:sta, oli kyse mistä tahansa elävästä organismista kuten kasveista, eläimistä ja jopa meistä ihmisistä. Aivan erityisesti muutama viime vuosi on osoittanut, että teknologian avulla biologiassa avautuu aivan uusia ulottuvuuksia. Esimerkkejä geenimuuntelun positiivisesta vaikutuksesta meidän ihmistenkin elämässä ovat erilaisten geneettisten virheiden korjaaminen. Tutkijat käyttävät usein eläimiä tai koepaloja ihmisistä laboratorioissaan ympäri maailman selvittäessään, kuinka geenimuuntelulla saadaan kitkettyä haitalliset geenivirheet. Jo nyt ollaan onnistuttu edistymään muun muassa tietyn hepatiitin muodon korjaamisessa, ja aivan erityisen ahkerasti ollaan yritetty kehittää ihmissolujen DNA:ssa olevan HIV-viruksen tuhoavaa keinoa. Aivan vielä ei voida puhua onnistuneesta menetelmästä, mutta etenkin teknologisen kehittymisen myötä lähes kaikki tutkijat ovat sitä mieltä, että on vain ajan kysymys, että AIDS:iin todella löytyy lopullinen parannuskeino.
Geenimuuntelu nostaa toki myös eettisyyteen liittyviä kysymyksiä, sillä kun geneettisiä vikoja voidaan korjata, voidaan yhtä lailla myös korostaa tiettyjä ominaisuuksia esimerkiksi ulkonäön tai luonteenpiirteiden osalta. Tämän vaikutukset saattavat olla valtaisat, eikä niistä välttämättä seuraa pelkkää hyvää.